maanantai 23. toukokuuta 2016

Kylän kehittäminen jatkuu

Tervetuloa Vahvistuva Vihtijärvi -blogin lukijaksi!

Kylällä on valtavasti potentiaalia. Motivoituneita, aktiivisia asukkaita, loistava sijainti lähellä pääkaupunkiseutua - sekä huikean kaunis luonto. Miten tätä kaikkea voisi käyttää kylän kehityksessä hyväksi?

Näinä aikoina kuntien rahat ovat vähissä. Pienten kylien on yhä kiivaammin tehtävä työtä oman lähiympäristönsä hyväksi. Haluamme säilyttää peruspalvelut - koulun ja päiväkodin. Toiveissa on myös hillitty asukasmäärän kasvu, jotta nämä palvelut turvattaisiin ja kylä pysyisi elävänä. Silti, Vihtijärvi haluaa pysyä pienenä maaseutukylänä, jota kauniit peltomaisemat hallitsevat ja jossa luonto on läsnä.

Vahvistuva Vihtijärvi -hanke käynnistyi huhtikuun 2016 alussa, ja kestää kaksi ja puoli vuotta. Kyseessä on kehittämishanke, joka saa EU:n maaseuturahaston tukea Ykkösakseli ry:n kautta. Lisäksi kuluja katetaan talkootyöllä sekä omarahoitusosuudella.
Hankkeen keskeisimpiä toimenpiteitä ovat:

- kyläsuunnitelman päivittäminen vuosille 2017-2022
- kylän turvallisuussuunnitelman laatiminen
- suunnitelma luontoreittien toteuttamiseksi
- Vihtijärven luontokohteet -tietopankin perustaminen

Lisäksi hankkeen puitteissa tehdään palvelutarpeen kartoitus sekä tuetaan paikallista työllistymistä. Myös luontoaiheista koulutusta on suunnitteilla luontokurssin muodossa.

Kyläyhdistyksen hallitus on maaliskuussa valinnut hankkeelle ostopalveluna kaksi osa-aikaista hankekoordinaattoria. Kaarina Pullinen vastaa palveluiden säilyttämiseen ja kehittämiseen liittyvästä puolesta, ja keskittyy esimerkiksi kyläsuunnitelman päivittämiseen ja turvallisuussuunnitelman laatimiseen. Heli Einesalon vastuualueena ovat luontoreittisuunnitelma ja luontotietopankki. Yhteistyötä on tarkoitus tehdä tiiviisti.

Paljon on tehtäviä to do -listalla!
Toimintasuunnitelman laatimista, aikataulutusta, tiedonhakua, kurssijärjestelyjä, asiantuntijoiden kontaktointia... Hankkeen alkaminen venyi hieman alkuperäisestä suunnitelmasta, joten kevät kerkesi jo ennättää. Nyt siis kiireesti kartoittamaan niitä kylän parhaita luontoreittejä ja kohteita!

Kyläkysely tullaan laatimaan pikaisesti. Se tulee olemaan laaja, koska sen avulla kerätään vastauksia, ajatuksia, ideoita ja toiveita kaikkia hankkeen aiheita koskien. Olkaa siis aktiivisia ja vastatkaa, kun sen aika koittaa!

Hihat käärittyinä,
Heli & Kaarina

Kaunista kylämaisemaa: sepän talo Hiiskulassa. Kuva: Juha Ahvenharju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti